Kokemuksia Whisbear-unikarhusta

Kokemuksia Whisbear-unikarhusta

Tutustuin Whisbeariin kun menin katsomaan ystäväni vastasyntynyttä vauvaa. En ollut ennen kuullut koko unikarhusta ja suhtauduin siihen aluksi hieman skeptisesti söpönä, mutta lopulta turhana pehmoleluna, joita lapsiperheen nurkkiin alkaa väistämättä kertyä.

Kun ystäväni napsautti karhun kohinan päälle ja poika silminnähden rauhoittui hetken kohinaa kuunneltuaan, kiinnostukseni heräsi.

Esikoisemme nukkui aikanaan päivällä hyvin, mutta heräili yöllä jatkuvasti. Päätin, että tuolloin vielä vatsassa majailleelle kuopuksellemme otetaan kaikki keinot käyttöön parempien öiden takaamiseksi.  Niinpä hänelle hankittiin Whisbear jo hyvissä ajoin ennen syntymää.

 Karhun muoto on saanut inspiraationsa taaperoiden tavasta piirtää hahmot ilman keskivartaloa. Jaloissa on magneetit ja ne rapisevat. 

Karhun muoto on saanut inspiraationsa taaperoiden tavasta piirtää hahmot ilman keskivartaloa. Jaloissa on magneetit ja ne rapisevat. 

Whisbear-unikarhu auttaa valmistajan mukaan vauvoja nukkumaan paremmin pehmolelun sisälle piilotetun pienen pyöreän CRYsensor-laitteen avulla. Laite tuottaa valkoista kohinaa, joka muistuttaa kohdun äänimaailmaa. Turvallinen äänimaailmaa rauhoittaa vauvoja niin kohdussa kuin sen ulkopuolellakin. Kohinan tyyppi, taajuus ja sävy on miellyttävä ja turvallinen pienille korville. Kohina rauhoittaa vastasyntynyttä. 

 Whisbear on kulkenut vauvan mukana lähes kaikkialle vaunuissa, turvakaukalossa ja joskus jopa Manducassa.

Whisbear on kulkenut vauvan mukana lähes kaikkialle vaunuissa, turvakaukalossa ja joskus jopa Manducassa.

 Pikkumies valmiina ulkounille.

Pikkumies valmiina ulkounille.

Otimme unikarhun heti käyttöön päästyämme synnytyssairaalasta kotiin (karhun kotimaassa Puolassa Whisbear on kuulemma mukana äideillä jo synnytyslaitoksella). Säästyimme onneksi koliikilta, mutta tuntui mukavalta, että hyssyttelyn ja kodinkoneiden hurinan lisäksi oli olemassa vielä jokin lisäkeino rauhoittaa vauvaa. Nopeasti tavaksi muodostuikin peitellä vauva unille ja napsauttaa unikarhu päälle.  Molemmat lapsemme ovat nukahtaneet suhteellisen helposti, mutta heräilleet tauotta öisin. Meidän perheelle Whisbearin paras ominaisuus onkin se, että jos se havaitsee itkua tai muuta heräämiseen viittaavaa ääntelyä äänilaite käynnistyy uudelleen ja kohisee seuraavat 20 minuuttia. Luulen, että poikani päiväunet ovat pidentyneet tämän ominaisuuden ansiosta! Viime aikoina unikarhu on helpottanut unikoulua, kun meidän ei ole tarvinnut jättää lasta omaan sänkyyn kokonaan ilman rauhoittavaa hyssyttelyä. 

Whisbearin harvoja huonoja puolia on se, että se ei kulje automaattisesti mukana kuten esimerkiksi puhelimeen ladattavat white noise appit. Karhu oli kesällä viikon verran kateissa ja siitä oli tulla oikeasti iso kriisi (meille vanhemmille), vaikkei lapsi itse nallea vielä osannutkaan kaivata. Koska käytämme karhua paljon ja lapsi heräilee öisin myös pattereita kuluu paljon. Unikarhu on suunniteltu täysin lapsen kestäväksi kehittäväksi leluksi, mikä tietysti tarkoittaa, että patterien vaihtaminen on aikamoinen projekti. Karhu on myös melko suurikokoinen, mutta se ei ole kuitenkaan estänyt meitä ottamasta sitä mukaan Amsterdamiin, Kanarialle ja mökille. Äänimailma on kovimmallakin säädöllä siedettävä vanhemman korvaan, mutta äänen voimakkuuden säätäminen tuntuu edelleen arpapeliltä.

 Unilla naapurissa.

Unilla naapurissa.

Kokonaisuutena Whisbear on ollut yksi kuopuksemme vauvavuoden hyödyllisimpiä hankintoja. Hinta (62 €) tuntui aluksi korkealta, mutta uninallesta ollut oikeasti hyötyä meidän perheelle ja selvästi turvaa vauvalle itselleen. Valmistajan mukaan tuotteet tehdään käsin – siihen nähden hinta tuntuu järkevältä. Ehkä laitan meidän Whisbearin Kinspiringiin vuokrattavaksi, kun pikkumies kasvaa siitä ulos, jotta mahdollisimman moni voi koeajaa valkoisen kohinan toimivuuden ihan käytännössä - vaikka ennen ostopäätöstä.

whisbear kokemuksia kinspiring.JPG

Kinspiringin Instassa on tällä viikolla kilpailu, jossa voit voittaa itsellesi Whisbear The Humming Bear nukahtamislelun. Seuraa tiliämme ja pääset ensimmäisenä osallistumaan kisaan! 

Meidät yhdisti äitiys ja intohimo lastentarvikkeiden jakamiseen

Meidät yhdisti äitiys ja intohimo lastentarvikkeiden jakamiseen

Helppo vaippakakku

Helppo vaippakakku